Vähähiilisiä ratkaisuja korjausrakentamiseen

Lahti: Vähähiilisiä ratkaisuja korjausrakentamiseen
Rakennukset

Päijät-Häme
Lahti

Toteuttajat
Lahden kaupunki

01/2019 - 10/2021

Peruskorjauksia ja energiatoimia olemassaoleviin taloihin Lahdessa


Lahden kaupungin osahankkeessa etsitään keinoja olemassa olevan asuinrakennuskannan energiankulutuksen ja ilmastopäästöjen alentamiseen kustannustehokkaasti. Pääosassa ovat Lahden Talojen peruskorjaukset ja energiatoimet.

Korjauskohde Lahti, Korjauskohde Lahti

Korjauskohde © Kuva: Eira Rosberg-Airaksinen

Tavoitteena on remontoida ja seurata kymmentä taloa, joissa tehdään erilaisia jälkikäteisasennuksia sekä annetaan energianeuvontaa. Ulkopuolinen energia-asiantuntija laskee kustannustehokkuuden ja päästösäästöt. Lisäksi projektissa toteutetaan myös innovatiivisia hankintoja. Lahden osaprojekti toimii esimerkkinä muille kaupungeille ja vuokrataloyhtiöille niiden suunnitellessa päästövähennyksiä osana peruskorjaushanketta. Projektin tuloksia levitetään Päijät-Hämeessä, Suomessa ja kansainvälisesti.

Osahankkeessa testataan myös sellaisia teknisiä ratkaisuja, joita kaupungissa ei ole aiemmin kokeiltu. Kokemusten toivotaan kannustavan muita toimijoita kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen.


  • remontoidaan ja seurataan kymmentä taloa
  • annetaan energianeuvontaa
  • tehdään jälkikäteisasennuksia
  • toteutetaan innovatiivisia hankintoja